POSITIIVISTEN YLLÄTYSTEN VUOSI

Liiketoimintavuosi 2016/17 näytti alkuun olevan keskivertovuosi Mellby Gård AB:lle, mutta vahva toinen puolivuotiskausi nosti vuoden lukemat positiiviselle tasolle. Toimitusjohtaja Johan Andersson katsoo taaksepäin tapahtumarikasta vuotta, joka antaa paljon toivoa tulevaisuudelle.

Matala öljyn hinta jättää jälkensä koko maailmantalouteen. Yksi Mellby Gårdin tytäryhtiöistä, kaapelitiivisteitä valmistava Roxtec, on kärsinyt kovasti öljy-yhtiöiden kiristettyä sijoituksiaan. Puuttuva voitto tosin kompensoituu monen muun konserniin kuuluvan yrityksen puolesta, jotka suoriutuivat yli odotusten toisen puolivuotiskauden aikana.

– Liikevaihto tytär- ja sijoitusyhtiöillämme nousi hieman yli 6 miljardin, joten kokonaiskasvu oli 7 prosenttia. Tulos (EBITDA) kasvoi runsaalla 100 miljoonalla noin 1 276 miljoonaan. EBITDA-marginaali laskeutui siten 21 prosenttiin, sanoo Johan Andersson, Melby Gård AB:n toimitusjohtaja.

Johan Andersson ennustaa, että tulos tulee paranemaan entisestään kuluvan toimintavuoden aikana, mutta hän nostaa myöskin esiin monta epävarmaa kohtaa.

– Elämme poliittisen epävarmuuden aikoja, jossa keinotekoisesti matala korkokanta ei anna täyttä oikeutta ruotsalaiselle valuutalle. Olemme vuoden aikana vahvistaneet palveluyritysten osuutta konsernissa ja uskon, että nimenomaan sieltä tulemme löytämään kasvun jatkossa, sanoo Johan Andersson.

Hän nostaa esimerkiksi Cale Access AB -yrityksen, joka on kehittynyt pysäköintiautomaattien valmistajasta täyden palvelun tarjoajaksi fiksuille, mobiilipalveluilla toimiville parkkiratkaisuille.

– Cale parantaa voittoaan, näyttää hienoa kasvua ja on vahvistanut asemaansa monilla markkinoilla. Jopa Aasiassa ollaan saatu erinomainen jalansija ja markkinaosuuksia, kun fokus on käyttäjissä sekä heidän nopeasti muuttuvissa tottumuksissaan, Johan Andersson toteaa.

Toinen yritys, joka näyttää positiivisia lukuja, on Smart­eyes, joka on lähes tuplannut voiton ja jatkaa kasvuaan. Ruotsissa kasvun tavoittelu on pysähtynyt, mutta Johan Andersson ei poissulje uusien liikkeiden perustamista.

– Ensimmäistä kertaa yritys näyttää positiivisia lukuja Saksassa, ja on myös löytänyt paikkansa tanskalaisilla markkinoilla. Tarjonta on kehittynyt vastaamaan paremmin asiakkaan vaihtelevia tarpeita ja toiveita, mutta tarjousten ja hinnoittelun yksinkertaisuus ja läpinäkyvyys on säilynyt, Johan Andersson kertoo.

Sijoitusyhtiöistä Johan Andersson nostaa esiin KappAhl:in, joka on positiivisen kehityksen esimerkkiyritys.

– He ovat kasvattaneet voittoaan lähes kaksilukuisilla numeroilla, mitä tulee kannattavuuteen. Yksi vuoden menestys on lasten kokoelma Newbie, joka tullaan lanseeraamaan omana konseptinaan Englannissa.

Tosin konsernissa on myös yrityksiä, joilla on takanaan rankka vuosi. Söderberg & Haak, joka myy maatalous- ja rakennuskoneita, on laskenut liikevaihtoaan, jossa näkyy selvä vaikutus Ruotsin viljelijöiden kiristyneistä ehdoista. Kehitys pyritään kääntämään uusilla tuotemerkeillä ja uudella liikemallilla muutaman vuoden sisällä.

– Olemme lähteneet osaomistukseen monen jälleenmyyjämme kanssa. Näin pystymme vähentämään kuluja ja parantamaan marginaalia, samalla kun pääsemme lähemmäksi lopullista asiakasta, sanoo Johan Andersson.

Roxtec on aiemmin mainittu yritykseksi, joka on kärsinyt asiakkaiden kriiseistä. Öljynporauslautat, jotka ovat jo pitkään olleet tärkeä asiakasryhmä maailmanjohtaville kaapelitiivisteille, vähentävät investointejaan luonnollisena seurauksena alhaisesta öljyn hinnasta. Samaan aikaan myynnin kasvu jatkuu muissa segmenteissä, mikä antaa toivoa paremmasta kehityksestä tulevaisuudessa.

Tytäryhtiö, joka on pystynyt pitämään kannattavuuden haastavista markkinaolosuhteista huolimatta, on Feralco, yksi Euroopan suurimmista vedenpuhdistuskemikaalien valmistajista.

Liiketoimintavuosi on myös tarjonnut lisäyksiä konserniin sekä lisännyt omistusta useissa yrityksissä.

– Uusin lisäyksemme on koulutusyritys AcaMedia, jossa käytimme optiotamme ja lisäsimme omistuksemme yli 20 prosenttiin. Olemme myös varmistaneet uuden osakeannin, mikä voi lisätä omistusosuuttamme entisestään, kertoo Johan Andersson.

Koulutus on kysymys, joka on lähellä Johan Anderssonin sydäntä, erityisesti esiopetukseen liittyen.

– Hyvin kehittynyt esiopetustoiminta on erittäin tärkeää tasa-arvon näkökulmasta, sillä se on edellytys sille, että molemmat vanhemmista voivat työskennellä. Ruotsissa meillä on pohjimmiltaan hyvä järjestelmä, jossa vanhempien lompakolla ei ole väliä, mutta voiton rajoittaminen uhkaa monimuotoisuutta ja monia hyvin toimivia toimialoja, sanoo Johan Andersson.

AcadeMedia hankki huhtikuussa saksalaisen esikouluyrityksen nimeltä Stepke. Näin ollen AcadeMedia laajentaa saksalaista toimintaansa kymmenellä esikoululla, joista kolme on mobiilikouluja. Liiketoimintavuoden aikana hankittiin myös viisi esikoulua Ruotsissa ja neljä esikoulua Norjassa.

Toinen vuoden lisäys on vaateyritys Dea Axelssons, joka on integroitunut Flash-vaateketjun kanssa saman sateenvarjon alle. Yhdessä niitä hallinnoi yritys Lund Fashion AB.

– Uusi yhteistyö toimii todella hyvin. Olemme vähentäneet kuluja ja samalla kasvattaneet myyntiä, sanoo Johan Andersson.

Mellby Gård on korottanut omistustaan myös rekrytointiyrityksessä Student Consulting AB ja omistaa nyt 46,5 prosenttia yhtiöstä. Yhtiöllä on hieno myötätuuli ja se kehittää nyt toimintaansa myös rekrytoinnissa ja varamiespalveluissa.

Toinen Mellby Gårdin kasvava alue on hautaustoiminta, joka on vuoden aikana vaihtanut nimeä ja tunnetaan nyt nimellä Klarahill.

– Meillä on vahva jalansija Smålandissa, Malmössä ja Tukholmassa ja etsimme jatkuvasti uusia toimistoja, joihin kiinnittyä. Tällä pyritään saavuttamaan synergia ja tarjoamaan asiakkaille vahvempi tarjonta, sanoo Johan Andersson.

Yhteenvetona Johan Andersson on todella tyytyväinen kuluneeseen vuoteen.

– Tyytyväisin mielin voin todeta, kuinka hyvin yrityksemme yleisesti kehittyvät ja että tulevaisuus näyttää valoisalta!

Johan Andersson

Toimitusjohtaja Mellby Gård AB

Start typing and press Enter to search